Lukupiiritehtävä 2. OPPIMINEN, OPETTAMINEN JA OHJAUS
Essee perustuu Yrjö Engeströmin teokseen Perustietoa opetuksesta.
OPETUKSEN JA OPPIMISEN VÄLINEN SUHDE
Vaikka oppiminen ja opetus saatetaan joskus mieltää samaksi asiaksi, ne ovat kuitenkin kaksi omaa, täysin erillistä osa-aluetta; oppimista voi tapahtua ilman opetusta, eikä opetus taas välttämättä johda oppimiseen. Oppiminen on seurausta opiskelijan toiminnasta, ja opetus taas opettajan tekemistä. Ihanteellisessa tapauksessa opetus ja oppiminen nivoutuvat yhteen opetusprosessissa. Huolellisesta suunnittelusta ja valmisteluista huolimatta opetuksen ja oppimisen välillä vallitsee aina tietynlainen jännite; hyvin harvoin oppiminen tapahtuu juuri sillä tavoin kuin opettaja etukäteen ajattelee ja toivoo. Toisaalta oppiminen ei aina edellytä opettajan mukanaoloa ja opettamista, vaan erilaista oppimista ja kehitystä tapahtuu jatkuvasti mallioppimisen, sekä yritys-erehdysoppimisen kautta. Tietoisempi ja syvällisempi oppiminen sen sijaan edellyttää useimmiten avukseen jonkinlaista opetusta – tai ainakin suunnitelmallista itseopiskelua.
Opettajan toimintaa voidaan pitää oppimisen johtamisena, joka pyrkii tietoiseen ja täydelliseen oppimiseen, sekä sivistyksen ja kulttuurin välittämiseen. Opettajan tärkein tehtävä on tuottaa oppilaalle syvällistä oppimista, sekä motivoitumista aikaan saava sisäinen ristiriita. Sisäisen, tiedollisen ristiriidan on todettu olevan tärkein, ja parhaimpiin oppimistuloksiin johtava motivoiva tekijä oppimisprosessissa. Tämän vuoksi olisikin erityisen tärkeää, että opettaja jaksaisi nähdä vaivaa tällaisen ristiriidan esiin kaivamisessa ja tuottamisessa. Vaikka opettaja johtaa oppimisprosessia, tarkoitus on kuitenkin tuottaa opettajastaan mahdollisimman riippumattomia, itsenäisiä oppijoita, jotka ovat tietoisia omasta oppimisestaan ja kantavat siitä myös itse vastuuta.
Johtamisen lisäksi opettajan tehtävänä on valita ja jäsentää opittavan aineksen sisältö, nostaa esiin keskeiset periaatteet sekä muovata opetussisältöä toimivaksi kokonaisuudeksi. Tärkeää on myös varmistaa, että opiskelu etenee suunnitellusti ja johdonmukaisesti ja että opetus kattaa kaikki tarvittavat osa-alueet.
Vaikka usein opettamisesta havaitaan vain helposti ulospäin nähtävät seikat, kuten esiintymistaito ja vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa, sisältää se paljon muutakin – varsinkin, mikäli tavoitteena on hyvä opetus ja syvällinen oppiminen. Opetuksen ja oppimisen kannalta on tärkeää , että opettaja suunnittelee, valitsee ja jäsentää oppimistavoitteet, oppisisällön, opetusmenetelmät ja opetus-oppimisprosessin etenemisen sekä organisoi työnsä. Hyvä opetus pohjautuu opettajan riittävän syvälliseen näkemykseen ja tietoon opetettavasta asiasisällöstä, sen alkuperästä, rakenteesta ja sovelluksista, opetusprosessin lainmukaisuuksista ja etenemisestä, sekä oppilaiden toiminnasta ja heidän aikaisemmista tietorakenteestaan.
Aika ajoin opettajan olisi hyvä tarkastella opetuksellisia periaatteitaan ja pohtia, ovatko ne samassa linjassa käytännön toiminnan kanssa – vai löytyykö periaatteiden ja käytännön toiminnan väliltä ristiriitoja, jotka voivat haitata oppimisprosessia. Opetuksen laatuun vaikuttaa se, kuinka opetuksen eri osa-tekijät saadaan nivottua yhteen; muodostuuko opetuksesta harkittu ja yhtenäinen kokonaisuus, vaiko hatarasti erilaisista palasista kasattu kyhäelmä. Tärkeimmät opetuksen osatekijät ovat opetustavoite, opetussisältö sekä opetussuunnitelma. Keskeistä opetuksen laadun arvioinnissa on sen sisäisten ja ulkoisten tekijöiden välinen suhde. Mikäli opetus perustuu vain ulkoisille tekijöille, voivat opetustavoite, -sisältö ja -menetelmä jäädä toisistaan irrallisiksi, mikäli niitä ei sido yhteen mikään sisäinen logiikka. Ulkoisia tekijöitä painottava opetus saattaa korostaa esimerkiksi erilaisia opetusmenetelmiä yleisön viihdyttämistarkoituksessa, ilman, että oppimisen sisällöllistä funktiota pohditaan sen tarkemmin. Pelkkien ulkoisten tekijöiden avulla ei ole mahdollista saada aikaan todellista tuloksellista oppimista. Sen sijaan sisäisistä tekijöistä lähtevässä opetuksessa oppimisprosessin logiikka ja opittava asiasisältö kytkevät yhteen opetuksen tavoitteen, sisällön ja menetelmän.
OPPIMISPROSESSI
Oppimisprosessissa ihminen sulauttaa olemassa olevaan tietoonsa uutta tietoa valikoiden, jäsentäen ja tulkiten.
Kaikki meistä ovat varmaankin olleet opetuksessa, joka on tuntunut tehokkaalta, mutta jonka jälkeen on kuitenkin tullut sellainen olo, ettei kokenut oppineensa mitään. Tästä syystä opetuksen ja ryhmätöiden sisällöt tuleekin kytkeä johdonmukaisesti toisiinsa. Täydellisellä oppimisella tarkoitetaan sitä, että oppilas pystyy itsenäisesti hallitsemaan ja soveltamaan opittua.
Engeströmin mukaan täydellisen oppimisprosessin osatekijöitä ovat motivoituminen, orientoituminen, sisäistäminen, ulkoistaminen, arviointi ja kontrolli. Nämä on esitelty alla olevassa kaavioissa.
Motivoitumisella tarkoitetaan oppilaan mielenkiinnon heräämistä opittavaa asiaa kohtaan. Tämä tarkoittaa, että oppilaan tulee huomata tarvitsevansa uutta tietoa ratkaistaakseen ongelman. Orientoituminen on puolestaan sitä, kun ongelman ratkaisemiseen tarvittavista periaatteista ja tiedosta muodostetaan orientaatioperusta. Tällöin oppilas tarkastelee tietoa tietoisen ”linssin” läpi, joka mahdollistaa sen, että hän osaa nähdä ja poimia opittavasta asiasta oleellisen tiedon sekä yhdistää yksityiskohdat laajempiin kokonaisuuksiin. Tämän uuden mallin oppilas voi ulkoistaa eli piirtää esimerkiksi kaavioksi. Kolmas osatekijä täydellisen oppimisprosessin saavuttamiseksi on sisäistäminen, jolla viitataan aiemman tiedon ja ajattelun muovaamista uuden tiedon avulla uudeksi malliksi. Kun uutta mallia käytetään riittävästi, ulkoista mallia (eli kaaviota) ei enää tarvita vaan malli oppilas on sisäistänyt mallin. Sisäistämistä seuraa opitun ulkoistaminen, jolloin oppilas voi soveltaa mallia ja ratkaista sen avulla konkreettisia ongelmia, vaikuttaa ympäröivän todellisuuden muutokseen ja näin ollen tuottaa uuta tietoa. Täydellinen oppimisprosessi edellyttää kuitenkin myös, että oppilas pystyy tarkastelemaan uuden toimintamallinsa pätevyyttä kriittisesti ja arvioimaan mallin heikkouksia ja mahdollisia kehittämisen paikkoja. Lisäksi oppilaan tulee pystyä arvioimaan omaa oppimistaan, jonka myötä hän parantaa suoritustaan ja muuttaa käsityksiään. Hän pystyy myös tunnistamaan oppimistulostensa vahvat ja heikot kohdat. Tätä osatekijää kutsutaan kontrolliksi.
Jotta täydellinen oppimisprosessi toteutuu tulee sen sisältää kaikki edellä mainitut kuusi osatekijää. Mikäli osatekijöitä puuttuu tai ne ovat heikkoja, oppiminen ei saavuta parhainta tulosta, ja oppiminen jää pinnalliseksi. Täydellinen oppiminen siirtyy käytäntöön, jossa muodostettua selitysmallia sovelletaan ja testataan.
Hyvät opiskelutavat edesauttavat oppimisprosessin onnistumista eli oman motivaation virittämistä opittavaan asiaan, asian sisäistämistä, uuden asian käyttämistä käytännössä, arviointia siitä toimiiko oppimani ja olenko ymmärtänyt mitä opin, sekä se mitä tämän jälkeen.
Engeströmin täydellisen oppimisprosessin yhtenä osatekijänä on arviointi, jossa oppilas pystyy tarkastelemaan uuden toimintamallinsa pätevyyttä kriittisesti ja arvioimaan mallin heikkouksia ja mahdollisia kehittämisen paikkoja. Oman kokemukseni mukaan tällainen itsensä arvioiminen jää usein vähemmälle huomiolle, vaikka sitä luultavasti tiedostamatta usein tapahtuukin. Itsearvioinnin merkitystä voisikin korostaa ja uskon, että jos oppilaan tulisi arvioida oman oppimisensa ja ajattelunsa heikkouksia ja vahvuuksia, on hänelle selkeämpää asettaa tavoitteita heikkouksien kehittämiseen jatkossa. Oman opiskelu-urani aikana tällaista arviointia edellytetään oikeastaan vain graduntekovaiheessa, jolloin teorian, käytännön ja tulkinnan välistä suhdetta tulee tarkastella kriittisesti. Oppimisen ohjaamisessa olisikin hyvä suunnata huomiota myös oppilaan itsearviointiin hyvien oppimistuloksien saavuttamiseksi.
OPPIMISPROSESSI
Engeströmin ajatuksena opetuksen sisällön valinnasta on, että tietosisältö on opetuksen ydin. Jos tietosisältöä ei ole, opetus menettää merkityksensä. Jos opetuksen muodot ja muodolliset ominaisuudet nousevat opetuksessa pääasiaksi, ajaudutaan helposti tilanteeseen, jossa ei enää pyritäkään opettamaan oppilaille jotakin uutta, vaanenemminkin pyritään saamaan heidät vain viihtymään opetuksen ajan. Tiedon määrä ei ole tärkeä, vaan sen laatu. Tulee osata tunnistaa tärkein opetettavan asian ydinsisältö. Tarvitaan tietoa, joka on itsenäisen ajattelun ja luovan toiminnan perusta ja väline, ei niiden este. Opetuksen onnistunut sisällönvalinta toteutuu Engeströmon mukaan, kun opetetaan laajasti soveltamiskelpoisia periaatteita ja tietorakenteita. Engeström myös korostaa pelkän arkitiedon riittämättömyyttä työelämässä sekä yksityiselämässä. Tästä seuraa, että opetuksessa teoreettisella tiedolla on tärkeä merkitys, mutta sitä tulee opettaa oikein. Usein esimerkiksi yliopistojen kursseihin sisältyy ns. Teoriajakso, jolla ei ole selkeää yhteyttä sen jälkeen opetettaviin ”käytännön” asioihin pienryhmissä. Engeströmin mukaan, kun näin tapahtuu on yleensä kyseessä teorian pilaaminen tai virheellisen teorian opettaminen. Todellisen ja oikein opetetun teorian merkittävä tuntomerkki nimittäin on, että sen avulla kyetään paremmin hallitsemaan käytäntöä.
Kun Engeström pohtii oppisisällön valintaa, tuo hän esiin punaisena lankana ajattelussaan, että tulee laatia oppisisältö, jonka kautta koulutettava oppii ymmärtämään tiettyä asiaa entistä syvällisemmin ja tekemään sitä aiempaa tietoisemmin. On pyrittävä siihen, että oppija ymmärtää itsenäisesti toimintaansa vaikuttavat syyt ja yleiset periaatteet sekä osaa soveltaa tietoaan uusissa tilanteissa. Jotta tämä punainen lanka oppisisällöissä ja oppimistilanteen jälkeen käytännön työelämässä toteutuisi, tulee oppisisällön takana olla selkeä kokonaisuus, ja tämä edellyttää paneutumista kulloinkin opetettavan asian takana olevaan käsitteistöön ja tutkimukseen. Oppisisällöt tulee myös sovittaa yhteen oppilaiden aikaisempiin tietoihin ja itse oppimis- ja opetusprosessin vaatimuksiin. Näin syntyy oppisisältöön vaikuttavien tekijöiden kehä, joka on kuvattu kaaviossa alla.
OPPIMISEN OHJAAMINEN
Kuten edellä on kuvattu, oppimista tapahtuu erilaisilla oppimistyöskentelytavoilla. Niitä voivat olla pinta- ja syvätason oppiminen. Tutkimuksissa on todettu, että saavuttaakseen kokonaisvaltaisen kestävän oppimistuloksen, oppijan tulisi käyttää syvätasoista oppimista. Tähän tulisi myös ohjaajan ja tehtävien kannustaa, ainakin silloin kun omaksuttavana on laajoja kokonaisuuksia. Syvätasoisessa oppimisessa opiskelija ymmärtää kokonaisuuksia ja pystyy yhdistämään oppimaansa myös aiemmin opittuun. Ohjaajan voisi, jos kokeita tulee pitää, keskittyä kysymään laajempia kokonaisuuksia joissa oppilaalla on mahdollisuus nimenomaan soveltaa oppimaansa uutta aiempaan ja näyttää että asia on oikeasti ymmärretty.
Syvätasoiselle oppimiselle on tyypillistä kokonaisuuksien hahmottaminen. Esim. kirjaa opiskellessa silmäillään ensin johdanto, sisällysluettelo, etsitään avainsanoja jne. Opiskelu on myös tietoista ja kriittistä. Oppijaa tulisikin kannustaa myös reflektoimaan omaa oppimistaan.
Syvätasoinen oppiminen vaatii motivaatiota, jota voidaan ohjaajan toimesta lisätä valitsemalla mielekkäät ja aiheen oppimista tukevat opetusmenetelmät, sisällön jäsentäminen sekä oikeanlainen oppimisprosessin eteneminen. Nämä syväoppimisen kolme vaatimusta on avattu tekstissä aiemmin.
